Hutiklubi valittu LIVE 2 -hankkeeseen 2023-2024

Hutiklubi on valittu Konserttikeskuksen ja Teatterikeskuksen LIVE 2 -hankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää lapsille, nuorille ja ikäihmisille suunnatun esitystoiminnan saavutettavuutta sekä lisätä maantieteellistä tasa-arvoa lukuvuoden 2023-2024 aikana. Hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama.

”Erittäin korkeatasoisista ja runsaslukuisista hakemuksista ohjelmatarjottimelle valikoitui 25 monipuolista, eri taiteenlajeista ja eri kohderyhmille koostuvaa esittävän taiteen teosta ympäri Suomen.”

Jukka Tarvaisen ohjaama Hutiklubi (ensi-ilta 2015, Jyväskylän Kesä -festivaali) oli mukana myös vuonna 2021-2022 LIVE 1 -hankkeessa, jonka kautta tanssi-, teatteri- ja musiikki-improvisaatiota yhdistelevää teosta esitettiin mm. Utsjoella ja Virolahdella.

LIVE 2 -hankkeen kautta tilaajatahot voivat saada laadukkaita esittävän taiteen teoksia keikalle omiin tiloihinsa subventoiduin hinnoin. Tilaa siis hankkeen kautta esitys kouluun, päiväkotiin, palvelukeskukseen tai vaikkapa sairaalaan!!

Valittujen teosten esitystarjottimeen ja LIVE 2 -hankkeeseen pääset tutustumaan Konserttikeskuksen www-sivuilta. Lisätietoja esityksen tilaamisesta saat myös osoitteesta info@offbalance.fi