Konsepti: Mikko Hyvönen ja Veli Lehtovaara
Taiteilijat: Mikko Hyvönen, Elina Häyrynen, Terhi Kuokkanen, Veli Lehtovaara, Jaakko Nieminen ja vierailijat
Tuotanto: Off/Balance
Off/Balance aloittaa kolmiosaisen projektin koreografien Mikko Hyvösen ja Veli Lehtovaaran kanssa kesällä 2016 Jyväskylän keskustaan perustettavalla Pop-up Atelierilla. Atelier on kahden viikon mittainen väliaikainen taidetila, jossa eri alojen taiteilijat jakavat ja soveltavat taiteen tekemisen muotoja, käytäntöjä, harjoitteita, kysymyksiä ja oivalluksia. Atelierissa pyritään välittömään vuorovaikutukseen niin taiteilijoiden, kaupunkilaisten kuin ympäristönkin kanssa.
Atelier sisältää kaikille avoimia tapahtumia. Voimaannuttavat aamuharjoitteet sekä Kylä- ja keskustelutunnit taiteilijoiden kanssa tapahtuvat liiketilassa ja näyteikkunan kautta Atelier on avoinna jatkuvasti. Lisäksi kahden viikon aikana järjestetään ennalta-arvaamattomia tapahtumia Atelierissa ja ulkopuolella.
Hyvönen ja Lehtovaara ovat aiemmin toteuttaneet Off/Balancen kanssa ryhmän debyyttiteoksen Kynnyksellä (2011). Teos sai runsaasti kiittäviä arvioita ja sitä esitettiin merkittävissä kansainvälisissä tapahtumissa kuten ICE HOT – Nordic Dance Platform -tapahtumassa, nrw tanzmesse Düsseldorf -tanssimessuilla ja Les Réperages -festivaalilla.
Pop-up Atelier Kauppakeskus Tawastissa Jyväskylä 4.-15.7.2016.
Kuvat: Matti Häyrynen